Kuinkas tässä näin kävikään?
Eli miten ihmeessä eksyin Varsinais-Suomeen?
Minun ei ikinä pitänyt muuttaa Turkuun, mutta elämällä on tapana yllättää.
Synnyin ja kasvoin Pohjois-Savossa, Varkaudessa. Kun minulta nuorena kysyttiin, missä päin Suomea haluaisin aikuisena asua, vastasin: ”Ihan missä tahansa paitsi Turussa tai Varsinais-Suomessa!” Rakastin Savon pitkiä ja lumisia talvia ja kaikkea siihen liittyvää; mäenlaskua, luistelua, lumileikkejä ja ylipäänsä talven tunnelmaa – sen väriä ja valoa. Rakastin myös järviä ja niiden pehmeää vettä. Meri tuntui kovin vieraalta ja pelottavalta elementiltä. En missään nimessä halunnut siihen kolkkaan Suomessa, jonka sääennusteissa toistui talvisin plussakelit ja lumettomuus.
Mutta hupsis. Täällä minä olen. Aikaakin on vierähtänyt jo 20 vuotta (mikä tuntuu uskomattomalta!)
Työnhaku ajoi minut etelään
Varkaudessa vietettyjen lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen pääsin Rovaniemelle Lapin yliopistoon opiskelemaan kuvataidekasvatusta. Rakastuin Lappiin täydestä sydämestäni, ja se jopa ohitti sydämessäni lapsuusmaisemani Savossa. Lopulta vietin pohjoisessa seitsemän vuotta asuen ensin Rovaniemellä, sitten Sevettijärvellä aivan suomineidon päälaella lähellä Norjaa ja lopuksi Muoniossa, Länsi-Lapissa lähellä Ruotsin rajaa.
Omaksi surukseni Lappi ei tarjonnut työmahdollisuuksia vastavalmistuneelle kuvisopettajalle, joten työnhaku oli pakko laajentaa koskemaan koko Suomea. Yllätyksekseni minulle tarjottiin kuvataiteen lehtorin virkaa Naantalista ja tartuin siihen, vaikka se tarkoitti sekä Lapista että aiemmista periaatteistani luopumista. Muuttomatka oli 1200 kilometriä ja kulttuurishokki melkoinen ensimmäisten kuukausien aikana Naantalissa.
Toinen jalka Turussa, toinen Lapissa
Näiden kahdenkymmenen vuoden aikana olen sekä ihastunut Varsinais-Suomeen että kaivannut täältä pohjoiseen. Pidän Turun pitkistä kesistä, kauniista jokirannasta ja lyhyistä välimatkoista. Jo aikuiset lapseni asuvat parin tunnin ajomatkan päässä ja näemme tarpeeksi usein. Elämäni on nyt täällä enkä voi enää nähdä itseni muuttavan täältä pois. Silti kaipaan Lapin karua maisemaa ja kiireettömämpää elämäntyyliä. Tästä syystä haluan päästä käymään pohjoisessa edes muutaman kerran vuodessa - ikään kuin resetoimaan ajatukseni olemalla irti Turun hälinästä.
Elämä yllättää aina ja ainut pysyvä asia elämässä tuntuu olevan muutos. Siksi ei koskaan kannata sanoa "Ei koskaan" - sillä luultavasti juuri niin tulee tapahtumaan.
