Taiteen tekemisen terapeuttisuudesta

Terapeuttisessa taidetyöskentelyssä ihmisen sisäinen todellisuus saa ulkoisen muodon.

Taiteen tekemiseen voi ryhtyä monenlaisin tavoittein. Onnistuminen teknisessä piirustustehtävässä voi tuoda suurta tyydytystä tai kantaaottavalla taiteella voi tuoda ilmi omaa mielipidettään muulle maailmalle. On myös mahdollista, että taiteen tekoon suhtaudutaan kokonaan ilman ennakkosuunnitelmaa tai tavoitteita,  jolloin prosessi voi olla hyvin terapeuttinen.

Lempilapseni - ekspressiivinen taidetyöskentely

Niin kuin minulla on tapana, ajauduin yliopistossa hieman puolivahingossa taideterapian opintoihin. Lopulta näistä opinnoista tuli se kaikkein tärkein asia koko isossa tutkinnossa ja ne synnyttivät elinikäisen rakkauden taideterapiaan ja erityisesti ekspressiiviseen taidetyöskentelyyn. Vuonna 2024 valmistuin ekspressiivisen taideterapian ryhmänohjaajaksi.

Ekspressiivisessä taidetyöskentelyssä ihmeellisintä on se, että se on täysin tavoitteetonta ja suunnittelematonta. Ja juuri tämä tavoitteettomuus ja suunnittelemattomuus voi ihmeellisesti avata mielen lukkoja, tuoda esiin käsittelyä kaipaavia asioita, lohduttaa taiteentekijää, antaa suuria oivalluksia ja voimaannuttaa. Tässä työskentelytavassa taideteosten annetaan syntyä kyseisessä hetkessä ja tilanteessa juuri sellaisiksi kuin niiden on määrä syntyä. Tavoitteettomuus vähentää teknisen onnistumisen painetta ja vapauttaa taiteen tekijän heittäytymään taidetyöskentelyn vietäväksi. Ohjaaja antaa kyllä yleensä sysäyksen taidetyöskentelyyn esim. pyytämällä aloittamaan teoksen jollain tietyllä tavalla, mutta yhteisen aloituksen jälkeen jokaisen tekijän työ elää täysin omaa elämäänsä ja vie itseään eteenpäin omilla ehdoillaan. Lopputulos on usein yllätys tekijälle itselleen ja aiheuttaa (useimmiten positiivista) hämmästystä. Taideteoksia ei arvoida tai tulkita toisten toimesta - vain tekijä itse tietää teoksensa merkityksen, ja joskus se voi avautua hänelle itselleenkin vasta hieman viiveellä.

Tässä taidetyöskentelyn muodossa tärkeää on arjesta irrottautuminen ja pääseminen jonkinlaiseen "välitilaan", eräänlaiseen flow -tilaan, jossa kaikki muu ympäriltä unohtuu. Tähän tilaan päästään helpommin, kun aloitetaan työskentely kehollisilla harjoituksilla, jotka auttavat keskittymään omaan itseen, omaan kehoon ja kuulostelemaan: "Mitä minulle kuuluu juuri nyt?". Yksinkertaisimmillaan tämä voi olla vaikkapa seisomista silmät kiinni omaa hengitystä kuunnellen. Tärkeintä on saada kosketus omaan kehoon ja omaan itseen ja vasta sitten ryhtyä tekemään taideteosta, itsestä käsin.

Taidetyöskentelyyn liitetään yleensä myös kirjoittamista, sillä se auttaa monesti oivaltamaan valmiin taideteoksen merkityksiä paremmin ja jäsentämään omia ajatuksia. Ekspressiivinen taidetyöskentely voisi hyvin olla myös draamallista tai keskittyä vaikkapa äänen tuottamiseen - on tärkeää, että yhdistetään toisiinsa eri taiteen muotoja. Minun työpajoissani ja kursseillani yhdistetään yleensä kuvantekemistä ja kirjoittamista - ihan vain siksi, että ne ovat minulle itselleni ne helpoimmat ja rakkaimmat taiteen muodot.

Mutta onko kaikki taiteen tekeminen terapeuttista?

Minulle itselleni taiteen tekeminen on hyvin terapeuttista, vaikken omia maalauksiani tehdessäni olekaan erityisessä terapeuttisen taidetyöskentelyn tilassa. Terapeuttisuus tulee siitä, että voin kätkeä taideteosteni sisälle omaa elämäntarinaani ja salaisuuksia, joista en oikein voi puhua muiden kanssa. Taideteoksiini on kätketty paljon asioita, jotka ovat liian herkkiä puhuttaviksi tai liian arkoja esiintuotaviksi. Saan käsiteltyä nämä asiat maalaamalla ne kankaalle vertauskuvalliseen muotoon. Jos olen kauan maalaamatta, kadotan yhteyden itseeni.

Toki taiteilijalla on arjen tilanteita, jotka ovat kaikkea muuta kun terapeuttisia. Kun taideteos ajautuu tekniseen umpikujaan eikä mikään vaihtoehto tunnu päästävän sieltä pois, on terapeuttisuus kaukana ja taiteen tekeminen muuttuu henkiseksi taisteluksi; revinkö työn vai taistelenko sen loppuun vaikka se veisi tunteja, viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia? Viime vuosina olen oppinut valitsemaan jälkimmäisen vaihtoehdon.

Mitä taide voisikaan saada aikaan!

Ihmettelen, miten vähän taiteen terapeuttista voimaa ymmärretään ja miten vähän sitä käytetään ihmisten mielen hoitamiseen. Edelleenkin vallalla on käsitys, että taiteen tekeminen kuuluu vain ihmisille jotka ovat taitavia piirtämään tai synnynnäisesti lahjakkaita.  Jotain on koulujen (ja ehkä kotienkin) kuvataidekasvatuksessa mennyt pieleen, kun suuri osa aikuisväestöstä kokee, ettei taiteen tekeminen voi olla osa heidän elämäänsä ihan vain sen takia, ettei heidän piirustustaitonsa koskaan saavuttanut tiettyä teknistä pistettä.

Kunpa voitaisiin ymmärtää, että taiteen hoitavat ominaisuudet eivät ole riippuvaisia tekijän teknisestä taitavuudesta vaan ainoastaan kyvystä heittäytyä prosessiin ja ottaa vastaan se, mitä paperille syntyy. Taideteoksen tärkeä viesti voi kätkeytyä itse tekoprosessiin tai väriin, muotoon tai pintaan. Taideteos osaa kyllä puhua tekijälleen ilman valokuvantarkkaa piirustusjälkeä tai ilman minkäänlaista esittävää aihetta.

Taideterapeuttinen työskentely on muuttanut myös omaa elämääni 

Taideterapeuttinen työskentely on yllättänyt totaalisesti myös itseni: Aikoinaan osallistuin pitkään, vuoden kestävään ekspressiivisen taideterapian koulutukseen ajatellen, että minulla on kaikki hyvin, mitään erityisiä käsiteltäviä asioita ei ole.

Kurssin ensimmäisenä päivänä ensimmäinen taidetyöskentely toi paperille kuvan, joka liittyi silloiseen parisuhteeseeni ja kaikki mielessäni kiepsahti päälaelleen. Taideteos näytti minulle asioita, jotka olin vain halunnut painaa mieleni pohjalle. Vuoden kestävästä kurssista tulikin minulle paljon aiottua suurempi prosessi. Kun päätin kurssin, päätin myös parisuhteeni - enkä voinut olla varmempi asiasta. Taiteellinen työskentely oli nostanut esiin todellisen minäni ja todellisen tahtoni, millaista elämää haluan oikeasti elää ja keitä haluan ympärilleni. Työskentely auttoi minua löytämään oman ääneni.

Ekspressiivisen taideterapian kantavia lauseita on aina ollut "Trust the process". Prosessiin luottaminen todella kannattaa, sillä sillä voi olla elämää pienesti tai suuresti mullistavia vaikutuksia.