Ajatuksia maalausteni taustalta

Miksi maalaan, mitä maalaan ja kenelle maalaan

Minulta kysytään: Ovatko maalauksesi omakuvia? Miksi hahmojen silmät ovat usein kiinni? Mistä löydät ajan maalaamiseen? Miksi et maalaa merimaisemia tai jotain myyvempää kuin naishahmot? Yritän tässä kirjoituksessa avata maailmaani maalausteni takana.

Maalaukset ovat minun sanojani

Olin lapsena ujo ja introvertti. Huomasin jo varhain, että piirtämällä voin upota omaan maailmaani jossa ei ole rajoituksia. Teini-iässä en purkanut negatiivisia tuntojani vanhempiini vaan piirroksiin ja maalauksiin, jotka sitten saatoin heti repiä jottei kukaan pääsisi niitä näkemään.

On paljon asioita, joista en ole elämäni aikana halunnut puhua. Asiat voivat liittyä menneisyyteeni tai nykyisyyteeni, ne voivat olla ihania asioita; unelmia, toiveita, kiitollisuuden aiheita, onnellisuuden tunnetta. Tietenkin ne voivat olla myös surua, haikeutta tai kaipuuta. Pelkään näiden suurien mielensisäisten asioiden latistuvan ja menettävän merkitystään jos niistä tehdään konkreettisia sanoja. Haluan siis pitää monet asiat salaisuuksina sisälläni ja antaa niiden tulla esiin maalauksissani pieninä nyansseina; hahmon ilmeenä tai taustan värimaailmassa, hiusten asennossa tai värissä.

Maalaukset ovat siis minun puhettani ja sanojani maailmalle. Minulle on myös erityisen tärkeää, että teoksissani on aina toivon näkökulma. Toivo kannattelee meitä. Sykähdyttäviä ovat ne hetket, kun toinen ihminen on löytänyt teoksestani jotain häntä puhuttelevaa ja liikuttavaa. Silloin koen onnistuneeni tehtävässäni.

Naisia ja taloja - miksi ei mitään muuta?

Vuosien saatossa aihepiirini ovat kutistuneet näihin kahteen: naishahmoihin ja taloihin. Minulta kysellään joskus, miksi en maalaa vaikkapa merimaisemia, näkymiä Turusta tai muuta ihmisiä kiinnostavaa ja ehkäpä siksi myyvempää taidetta. En vain yksinkertaisesti voi maalata niitä. Kuten sanottu, maalaukset ovat minun sisäistä puhetta itseni kanssa joten en voi maalata muuta kuin sitä mitä sisimmästäni kumpuaa.

Naishahmoja olen maalannut oikeastaan aina, nuoruudesta lähtien. Niiden tyyli on vain muuntunut hieman vuosien varrella. Alkuun maalasin vesiväreillä hahmoja joiden ihoa peittivät tatuoinnit kuin muistoina menneestä elämästä. Vähitellen tatuoinnit jäivät pois ja siirryin akryyli- ja öljyväreihin jolloin teokset pelkistyivät jo ihan teknisistä syistä. Myös niiden koko kasvoi merkittävästi. Monia vuosia hahmojen silmät olivat pääsääntöisesti kiinni, mutta aivan viime aikoina hahmot ovat usein katsoneet suoraan teoksen katsojaan tai hieman ohi hänestä, jonnekin kaukaisuuteen. Moni on tulkinnut suljetut silmät niin, etten uskalla maalata silmiä avoimiksi. Olen saanut kommentteja: "Toivottavasti saat rohkeutta maalata vielä jonain päivänä hahmojen silmät auki". Tämä on harmittanut minua. Suljetuilla silmillä on ollut minulle oma merkityksensä ja ne ovat tarkoittaneet sisään päin katsomista, oman elämän tutkimista, rauhaa oman elämän kanssa, omien salaisuuksien ja onnen vaalimista - hyvää introverttiyttä. Avoin katse haastaa enemmän ja vaatii myös katsojaa osallistumaan maalaukseen eri lailla. Katse voi olla kysyvä, vaativa, surullinen, onnellinen ja niin edelleen. Viime aikoina olen halunnut hahmojen suuntautuvan hieman enemmän pois itsestään, ehkä haastamaan katsojan vuoropuheluun heidän kanssaan. Ja kysymykseen siitä, ovatko maalaukset omakuviani, vastaus on "ei". En milloinkaan pyri tekemään hahmoista itseni näköisiä. Silti vanha totuus on, että jokainen taideteos on tekijänsä omakuva olipa aiheena mikä tahansa. Taiteilijan persoonallisuus piirtyy väistämättä jokaiseen taideteokseen. Siksi vastaus voisi olla myös "kyllä".

Naishahmoihin latautuu voimakas tunne ja sisäinen viesti. Talomaalaukset ovat sen sijaan minulle henkisesti kevyempiä. Ne ovat ikään kuin keitaita, joiden äärellä voin levähtää hetken voimakkaissa tunteissa vellomisesta. Talojen kanssa voin leikkiä väreillä, muodoilla ja sommittelulla.

Taloni ovat yleensä maitopurkin muotoisia, ne muistuttavat 50-luvun arkkitehtuuria (jota kovasti rakastan) ja ne olisivat varmasti hometaloja jos olisivat oikeasti tulleet rakennetuiksi - niissähän ei ole räystäitä ollenkaan joten vesivahingot olisivat väistämättömiä. Tärkeintä näissäkin maalauksissa on loppujen lopuksi tarina: mietin aina, millaisia ihmisiä kyseisessä korttelissa tai kaupungissa asuu ja se määrittelee ikkunoiden värin, valoisuuden asteen ja myös talojen värit. Maalausten nimistä voi sitten saada vinkkiä näihin minun ajatuksiini.

Mistä aika maalaamiseen?

Kärsin jatkuvasta aikapulasta. Kehystystoiminta vie suurimman osan ajastani ja maalaaminen uhkaa jäädä jalkoihin.

Ratkaisuni on ollut aikaisin herääminen ja aamulla maalaaminen. Kello soi aamuisin viimeistään klo 6.30 ja pyrin olemaan työhuoneella maalaamassa kahdeksalta. Tällöin ehdin maalata kaksi tuntia ennen kuin avaan liikkeeni. Joskus pystyn jatkamaan maalaamista vielä pitkin päivää, mutta useimmiten kehystäminen vaatii aikani loppupäiväksi. Näin lyhyt päivittäinen aika maalaamiseen on ehdottomasti liian vähän, mutta parempaan en ole toistaiseksi pystynyt. Keväisin voi olla viikkoja, jolloin kehystystilaukset hetkellisesti vähenevät ja saan paneutua enemmän maalaamiseen. Silloin otan kaiken ilon irti lisääntyvästä valosta ja sen tuomasta energiasta ja suuntaan sen teoksiini.

Unelmani olisi, että voisin pyhittää yhden päivän viikosta pelkälle maalaamiselle ja vain kehystystöiden vastaanottamiselle, mutta erinäiset kehystysten kiiretyöt ja ihan jo oman toimeentulon varmistaminen ovat ajaneet näiden ajatusten edelle. Toivossa on hyvä elää - ehkä jonain päivänä saan maalata enemmän.

Maalaaminen on enemmän kuin työ

Maalaaminen antaa minulle osan toimeentulostani ja on osa työtäni. Siitä on kuitenkin tullut niin suuri osa minua etten voisi kuvitella elämää ilman sitä. Maalaisin vaikka olisin töissä Prisman kassalla ja vaikken saisi yhtään työtä koskaan myytyä. Toivon saavani maalata kuolemaani asti - toivon että näkökykyni ja käteni säilyvät terveinä niin kauan kuin mahdollista.

Suurin iloni on, kun joku tulee kosketetuksi töistäni. Silloin koen, että tekemisilläni on merkitystä. Maalaan siis itselleni mutta maalaan aivan yhtä paljon toisille ihmisille. Toivon että teokseni voivat toimia lohduttajina, rauhoittajina sekä toivon ja ilon tuojina ihmisille.